Kuka meitsi on?
Aloitetaanpa aivan ensimetreiltä. Siitä
lähtien kun nuorena kognitiivinen muistini on alkanut pelittää ja kaikesta
tekemästäni on kertynyt muistoja arkistoihini, olen kokenut maailman
ympärilläni kauniina. Siellä missä muiden mukaan oli pahaa, piileskeli omissa
silmissäni vielä mahdollisuus jollekin hyvälle. Olen aina uskonut
mahdollisuuksiin, onneen ja kohtaloon. Tuntuu kuin oma elämäni olisi lahja,
jossa ei matkan varrella ole möykkyjä tärisyttämässä matkaa tai jyrkkiä kurveja
joissa joutuisi hidastamaan vauhtia. Koen itseni siis todella positiiviseksi
henkilöksi. Elämäni ei silti ole ollut niin täydellistä kuin miten sen koen,
osaan vain löytää pahimmissakin tilanteissa kliseisesti sanottuna sen valon
tunnelin päässä. Siten vain mieleni toimii.
"The bigger they are, the harder they fall"
Kuuluu sanonta. Korkealta on pitkä matka
alas, ja vähän fysiikkaakin opiskelleena on todettava, että kaikki mikä nousee
on putoava alas. Yksi päivä keskustellessani ystävieni kanssa, siirtyi
puheenaihe siihen, kuinka kaikki tietävät kaiken asioistani ja ei ole varmaan
mitään, mitä he eivät minusta tietäisi. Olen siis samalla todella avoin
ihminen. Ainakin luulin olevani, kunnes yksi ystävistäni kysyi arvomaailmastani.
Asiasta, jota en ollut koskaan itsekään paljoa ajatellut. Menin sanattomaksi,
en ollut varma tästä itsekään. Kysymystä seurasi monia jatkokysymyksiä asioista
joita pidän tärkeänä, mielipiteitäni puolueista ja niin edespäin, enkä yhtään
varmoja vastauksia osannut antaakaan.
Aina niin varmana itsestäni olleena ja selkä
suorana eteenpäin tallanneena aloin kauhistumaan ajatuksesta että tarkkailen
maailmaa mustavalkoisena. Joskus aikaisemminkin minulle oli näin sanottu ja
vahvistus siitä tuntui vain pelottavalta. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni
ja selventää oman maailman itselleni. Mutta minkä ihmeen takia tämä asia vaivaa
itseäni? Ja vielä parempana kysymyksenä, miksi päätin kertoa siitä maailmalle
blogissa? Tämä voi olla sen seurausta, että noudatan elämässäni periaatetta,
joka on toiminut tilanteessa kuin tilanteessa. Aina, kun on suorittanut jotain,
on kysyttävä itseltään ”onko tämä parasta mihin pystyn?” ja jatkettava parhaan
mukaan. Jos ei opi ymmärtämään itseään, ei voi myöskään oppia ymmärtämään
maailmaa ympärillään, ja tähän ymmärrykseen minä pyrin.
Mutta minkä takia blogi? spontaani
päähänpisto tai kuuluisuuden turha havittelu masennuksillani. Mutta taas eihän
minua edes masenna.. Olkoot syy mikä tahansa, aion itsekin sen saada selville.
Oma asianihan se on. Ja nyt vissiin teidänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti