tiistai 13. elokuuta 2013

Onni, tuuri, sattuma.

Pahoittelen jo alkuun tekstin epäselkeyttä. Ajatus vain virtasi ja tekstiä syntyi.

Mies menee lottoamaan ja on seuraavana sunnuntaina miljonääri. Samalla toinen mies ahertaa ylitöitä juuri ja juuri pystyen elättämään perheensä, ja unelmat etenevästä urasta tuntuvat saavuttamattomilta.





"I am a great believer in luck. The more I work, the luckier I seem to get."

Onko se onnea, hyvää tuuria vai täyttä sattumaa, joka vie meitä eteenpäin? Onko työnteolla mitään väliä, kun on muitakin, paljon helpompia mahdollisuuksia menestyä tässä maailmassa? Uskon enemmän tulokseen työnteolla.

Kohtalon johdattamana voi hyvinkin luulla minun ajattelevan, että kaikki perustuu siihen kuinka paljon tuuria henkilöltä löytyy. Itse en todellakaan ajattele näin. Työnteolla on tuloksia, eikä tätä maailmaakaan ole rakennettu sen nykyiseen malliin ainoastaan onnekkaiden lottovoittojen ja pitkävetojen avulla. Se on tehty hikeä ja kyyneliä verottaneella työllä, ja kehittääksemme tätä maailmaa vielä entisestään, on jokaisen annettava oma työpanoksensa sen saavuttamiseen.

Yksi asia mitä en osaa käsittää on se, minkä takia suomen kielen sanaa onni voidaan käsittää niin monella tavalla. Onko se onnellisuutta vai sitä, että elää elämänsä kuin Hannu Hanhi sarjakuvamaailmassa? Ulkomailla ollaan oltu fiksuja tajutessa erotella nämä käsitykset sanoilla luck ja happiness. Ehkä meillä suomalaisilla on vielä paljon opittavaa oman suomalaisen sisumme lisäksi. On osattava ottaa riskejä, pakotettava itsensä menemään niin pitkälle, että epäonnistuu ja noustava sen jälkeen taas jaloilleen. Amerikkalainen ajatustyyli aikalailla.

Mitä pyrin ajamaan tässä siis takaa? Luultavasti sitä, kuinka pidän työntekoa tärkeänä, vaikka olenkin tavallinen lukemista välttävä opiskelija. Tiedän periaatteeni, mutta en välttämättä itsekään aina noudata niitä. Mitä minä olen siis tuomitsemaan niitä, jotka eivät noudata omien periaatteiteni mukaista arvomaailmaa? On kai hyväksyttävä fakta, että tässä elämässä on vielä paljon opittavaa.




maanantai 12. elokuuta 2013

*Knock Knock* Is the mic on?

Kuka meitsi on?

Aloitetaanpa aivan ensimetreiltä. Siitä lähtien kun nuorena kognitiivinen muistini on alkanut pelittää ja kaikesta tekemästäni on kertynyt muistoja arkistoihini, olen kokenut maailman ympärilläni kauniina. Siellä missä muiden mukaan oli pahaa, piileskeli omissa silmissäni vielä mahdollisuus jollekin hyvälle. Olen aina uskonut mahdollisuuksiin, onneen ja kohtaloon. Tuntuu kuin oma elämäni olisi lahja, jossa ei matkan varrella ole möykkyjä tärisyttämässä matkaa tai jyrkkiä kurveja joissa joutuisi hidastamaan vauhtia. Koen itseni siis todella positiiviseksi henkilöksi. Elämäni ei silti ole ollut niin täydellistä kuin miten sen koen, osaan vain löytää pahimmissakin tilanteissa kliseisesti sanottuna sen valon tunnelin päässä. Siten vain mieleni toimii.

"The bigger they are, the harder they fall"
Kuuluu sanonta. Korkealta on pitkä matka alas, ja vähän fysiikkaakin opiskelleena on todettava, että kaikki mikä nousee on putoava alas. Yksi päivä keskustellessani ystävieni kanssa, siirtyi puheenaihe siihen, kuinka kaikki tietävät kaiken asioistani ja ei ole varmaan mitään, mitä he eivät minusta tietäisi. Olen siis samalla todella avoin ihminen. Ainakin luulin olevani, kunnes yksi ystävistäni kysyi arvomaailmastani. Asiasta, jota en ollut koskaan itsekään paljoa ajatellut. Menin sanattomaksi, en ollut varma tästä itsekään. Kysymystä seurasi monia jatkokysymyksiä asioista joita pidän tärkeänä, mielipiteitäni puolueista ja niin edespäin, enkä yhtään varmoja vastauksia osannut antaakaan.



Aina niin varmana itsestäni olleena ja selkä suorana eteenpäin tallanneena aloin kauhistumaan ajatuksesta että tarkkailen maailmaa mustavalkoisena. Joskus aikaisemminkin minulle oli näin sanottu ja vahvistus siitä tuntui vain pelottavalta. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja selventää oman maailman itselleni. Mutta minkä ihmeen takia tämä asia vaivaa itseäni? Ja vielä parempana kysymyksenä, miksi päätin kertoa siitä maailmalle blogissa? Tämä voi olla sen seurausta, että noudatan elämässäni periaatetta, joka on toiminut tilanteessa kuin tilanteessa. Aina, kun on suorittanut jotain, on kysyttävä itseltään ”onko tämä parasta mihin pystyn?” ja jatkettava parhaan mukaan. Jos ei opi ymmärtämään itseään, ei voi myöskään oppia ymmärtämään maailmaa ympärillään, ja tähän ymmärrykseen minä pyrin.

Mutta minkä takia blogi? spontaani päähänpisto tai kuuluisuuden turha havittelu masennuksillani. Mutta taas eihän minua edes masenna.. Olkoot syy mikä tahansa, aion itsekin sen saada selville. Oma asianihan se on. Ja nyt vissiin teidänkin.

Tähän loppuun kuvia jätskiä syövistä koirista. http://bit.ly/17ItB1N